Search

AIMlearning hankkeessa tuetaan alle 29-vuotiaiden nuorten opintoihin siirtymistä, opintojen etenemistä ja työnhakua.

Tavoitteenamme on, että nuori kehittää osaamistaan ja työllistyy osaamistaan vastaavaan työhön. Hankkeen avulla voidaan tukea esimerkiksi koulutuksesta valmistuneiden tai hiljattain työttömäksi jääneiden työllistymistä tai jatko-opintoihin siirtymistä.

Hankkeeseen voivat osallistua kaikki alle 29-vuotiaat Keski-Pohjanmaalla asuvat nuoret, riippumatta aiemmasta kokemuksesta tai koulutustaustasta. Myös työttömät työnhakijat voivat osallistua, mikäli heidän työttömyytensä on sjaksonsa on kestänyt yhtäjaksoisesti korkeintaan vuoden.

Tulevaisuuden työelämä vaatii uudenlaisia taitoja.

AIMlearning hankkeessa nuori kehittää osaamistaan monialaisesti tekoälyyn, tietoturvaan, hyvinvointiin ja vastuullisuuteen liittyvissä osaamiskokonaisuuksissa, jotka pohjautuvat työelämälähtöisiin harjoitus- ja projektitöihin. Nämä ovat juuri niitä taitoja, joita työelämässä tarvitaan tulevaisuudessa, alasta riippumatta.

Työttömän työnhakijan tulee sopia etukäteen työllisyyspalveluiden kanssa hankkeeseen osallistumisesta. Nuoren AIMlearning jakso voi kestää 1–6 kuukautta, jonka aikana nuori kehittää taitojaan, osallistuu työnhakua tukeviin työpajoihin ja tutustuu työelämän pelisääntöihin, sekä verkostoituu alueen yritysten kanssa. Nuori oppii tunnistamaan omaa osaamistaan ja potentiaalisia työpaikkoja myös omaa alaansa laajemmin, mikä parantaa hänen mahdollisuuksiaan työllistyä.

Etätyökokeilu-malli laajentaa vaikeasti työllistyvien nuorten mahdollisuuksia.

Asuinpaikkakunnan sijainti ja pitkät välimatkat vaikeuttavat erityisesti haja-asutusalueiden nuorten osallistumista perinteiseen työkokeiluun. Kehitämme hankkeessa etätyökokeilu-mallia, jonka avulla työllisyyspalveluiden tarjontaa kyetään parantamaan kehittämällä yrityksille työkaluja työharjoittelijan etäohjaukseen.

AIMlearning -hanke toteutetaan ajalla 01.02.2024-31.01.2027 ja se on Euroopan unionin osarahoittama (Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus / Kuntarahoitus). Hankkeen toteuttavat yhteistyössä Centria-ammattikorkeakoulu ja Kpedu.

 

Haluatko lisätietoja tai onko mielessäsi nuori, joka voisi hyötyä hankkeeseen osallistumisesta. Ota yhteyttä!
Picture of Leni Forsberg

Leni Forsberg

Työttömien tuki
TKI-asiantuntija
+358 50 479 5047
leni.forsberg@centria.fi

Picture of Niko Töyräskoski

Niko Töyräskoski

Yritysyhteistyö
TKI-kehittäjä
+358 50 346 0462
niko.toyraskoski@centria.fi

fiFinnish